Olemme auki: Ma-To 16-22 Pe 16-02 La 14-02 Su 14-22

Kuinka vaikeaa pelaamisen aloittaminen melkein nollasta on?

Pyysimme eräältä vakioasiakkaaltamme tarinan siitä, kuinka hän on aloittanut peliharrastuksen yksin ja käytännössä nollasta. Antoisia lukuhetkiä!

“Mä pelasin ala-asteella satunnaisesti jotain: Playstationilla Harry Potteria, Nintendo DS:llä Super Mariota ja tietokoneella Muumeja ja 2D-tasohyppelypelejä. Mutta “esports-peleistä” mulla ei ollut mitään kokemusta. Olin myös tosi ujo, enkä halunnut kokeilla pelaamista, jos joku oli näkemässä. Pelkäsin olevani huono ja tylsää seuraa, joten usein tyydyin katselemaan vierestä.

Katselemisesta mä kyllä nautin paljon. Seurasin mielelläni, kun naapurit pelas konsolipelejä. Ja tykkäsin kovasti kannustaa mun serkkua, kun se pelas läppärillä SuperTuxia. (Joka ainakin silloin oli kerrassaan mainio tasohyppelypeli!) Jollain tavalla mulla oli aina hyvä olo, kun olin paikassa, jossa ihmiset pelaa. En kuitenkaan uskonut, että pelaisin koskaan itse. Pelkäsin, etten oppisi, vaikka yrittäisin.

Varsinkin yläasteella ajoittain kuulin, kun pojat puhu pelaamisesta. Halusin mennä mukaan, mutten uskaltanut. En oikein tuntenut mun luokkalaisia. Mutta koulussa ja internetissä kuulemieni juttujen perusteella olin aika vakuuttunut, että “PC gaming” on siisti juttu. Ihmiset hehkutti Facebookissa, kuinka mahtavaa Assemblyilla oli, ja mä halusin kokea saman.

Lopulta päädyin lähtemään laneille yksin. Se vaan houkutteli niin paljon, vaikken edes pelannut oikein mitään. Ostin konepaikan, otin läppärin ja tarvikkeet mukaan ja suuntasin Lantrekeille. Toivoin kovasti, että olisin saanut jonkun kaverin mukaan. Olihan lanikokemus aika erilainen, kun olin yksin, enkä edes pelannut “lanipelejä”. Mutta mun ympärillä oli satoja ihmisiä pelaamassa! 

Se kokemus oli niin vaikuttava, että päätin heti sen jälkeen aloittaa pelaamisen. Peliksi valikoitui cs:go, koska olin jossain puolella korvalla kuullut, että se on suosittu peli. 
Latasin siis cs:n mun läppärille, ja yritin selvittää, millanen peli on kyseessä. Toivoin tosi kovasti, että olisin saanut apua alussa. Olisi ollut paljon helpompaa, jos joku olisi kertonut, että miten cs toimii ja mitä siitä pitää tietää. 

Mutta mulla ei ollut kavereita tai apua, joten piti pärjätä yksin! :p Suhasin cs:n “harjoituskierroksen” läpi ja ymmärsin perusjutut: ammu vihollista, plänttää pommi, pura pommi. Harjoittelin myös vähän bottien kanssa ennen kuin siirryin casuaaliin pelimuotoon. (Olin aika itsevarmana liikkeellä, olinhan saanut keskivaikeita botteja hengiltä!)

Tosi äkkiä huomasin, että ihmisten kanssa pelaaminen on paljon tuskaisempaa kuin bottien kanssa. En vaan osannut tai osunut. (Toki asiaa vaikeutti myös mun nuhjunen 15 fps läppäri, mutten ymmärtänyt, että siinä oli jotain vikaa. :D) Pelasin ainakin ensimmäiset sata tuntia pelkästään casuaalia ja arms racea, comppiin en edes haaveillut meneväni.

Noin neljänkymmenen pelitunnin jälkeen sain muutamia hyviä neuvoja: grafiikka-asetuksia kannattaa pienentää ja erän alussa voi avata ostovalikon! Siirryin pois automaattioston käytöstä. 😀
Muutamat ihmiset myös näki mun läppärin ja kertoi mulle, ettei sillä voi pelata. Mä olin siitä vähän närkästynyt. (“Kyllähän voi, jatkuvastihan mä pelaan!”) Jotkut myös sano mulle, että musta ei koskaan tuu hyvää pelaajaa. En niin välittänyt siitä, vaikka mua vähän hävetti. Tuntu, että kaikki muut oli tosi kokeneita ja taitavia cs-pelaajia. Ja jotkut anto ymmärtää, että munkin olisi heti pitänyt olla.

Vasta huomattavasti myöhemmin sain tietää, että esimerkiksi crosshairia ja senssiä voi muuttaa. Monet asiat selvisi mulle aika hitaasti, mutta toisaalta nautin joka hetkestä. Kaikki oli niin uutta ja jännittävää! 

Kun olin puolisen vuotta pelannut läppärillä, jouduin myöntämään, että se on aika kehno. Se ei riittänyt pyörittimään cs:ää kunnolla. Halusin päästä pelaamaan comppia, joten tarvitsin toimivan koneen. Päätin siis tilata osat ja kasata sellaisen. Laitoin siihen leditkin ja kaikki!

Lopulta sain koneen kasaan ja olin ikionnellinen, kun cs vihdoin pyöri kunnolla! Pelaaminen ei ollut enää yhtään niin vaivalloista. En ollut edes ymmärtänyt, kuinka huonosti kaikki oli ollut. 😀 Pääsin vihdoin pelaamaan comppiakin! Ja sitä tulikin silloin pelattua paljon.

Mietin nykyään noita aikoja hyvällä. Mulla ei ollut mitään kokemusta FPS-peleistä tai hyvää konetta, mutta silti päätin, että pelaaminen on mun juttu. Ja aika sinnikkästi mä treenasin. 😀 Olinhan mä vähän hassu ja typerä kun en tajunnut ihan perusjuttuja, mutta toisaalta pelimaailma ei ollut mulle yhtään tuttu, joten annan sen itselleni anteeksi. :p Kerrankos elämässä sitä on hassu ja typerä! Oon ilonen, että jatkoin harjoittelua enkä luovuttanut. c: “

Kirjoittaja on 18-vuotias nainen, joka joutui menemään läpi harmaan kiven peliharrastuksen aloittamiseksi. Olemme todella kiitollisia, että meillä on näin mahtavia henkilöitä asiakkainamme!

Kiinnostaako peliharrastuksen aloittaminen, mutta et tunne entuudestaan pelaajia tai omista siihen tarvittavaa välineistöä? Voit tehdä sen helposti meillä GLHF:lla! Järjestämme kevään aikana matalan kynnyksen tapahtumia aloitteilijoille. Jaamme myös käytännön vinkkejä blogissamme, kuinka aloittaa pelaaminen kotona.

Tärkeintä on, että pelaamisesta nauttii aidosti. 🙂 GLHF!

Kirjoita kommentti